Testi
Näytetään 17 hakutulosta.
…siirtohinnat pidettiin koko vuoden ajan ennallaan. Yhtiö omistaa 50 prosenttia Forssan Verkkopalveluista. Forssan Verkkopalveluiden tulos oli ennakoidun mukaisesti kohtuullinen. Puhurin Multi-E Vuoden 2022 kuluessa Puhurilla on panostettu vetyhankkeeseen, joka kulkee…
Maanantaina 15. heinäkuuta noin 2000 asiakasta Lotilanjärven ympäristöstä koki valitettavan sähkökatkoksen. Katkoksen syynä oli sähköverkon ylikuormittuminen, joka johtui kahden erillisen sähköasemalähdön tilapäisestä korvaamisesta maanrakennustöiden vuoksi. Verkon kuormitus kasvoi ennakoimattomasti korvaustilanteen…
…olemme tapahtuman yhteistyökumppani ja tänä vuonna on muun ohjelmiston lisäksi tarjolla lapsille ja 80v täyttäneille ilmaista ohjelmaa. Onnirokki syyskuussa Nuorten tapahtuma Onnirokki järjestetään Valkeakoskella Apian seikkailupuistossa 4.9.2022. Olemme osaltamme mahdollistamassa…
…sähkömittarit tulevat vaihdetuksi, koska nykyinen sähkömittarien etäluentajärjestelmä vaihtuu uuteen ja vanhat mittarit eivät mahdollista varttitasetta eli kulutustiedon saamista 15 minuutin sykleissä. Omistusyhtiömme Forssan Verkkopalveluista on saatu apuja suorittamaan mittarienvaihtoja Valkeakoskella….
…yhtiötä monien hankkeiden myötä. Viimeisimpänä isona hankkeena yhdistimme sähkönmyyntiliiketoiminnan Omavoimaan. Lisäksi olen toiminut useamman energia-alan yhtiön, kuten Puhurin, Kanteleen voiman ja Forssan Verkkopalveluiden, hallituksissa kehittämässä mm. Suomen suurimpia tuulivoimapuistohankkeita Pohjanmaalla…
…Valkeakosken kaupunki, Valkeakosken Energia ja Etelä Pirkanmaan Osuuspankki Yhteistyökyselyt: Tapahtumakoordinaattori petra.pikkanen@valkeakoski.fi tai 040 335 6087 . Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Liekki Promotion Nora Norrlin nora.norrlin@liekkipromotion.com + 358 40 846 0116 www.facebook.com/liekkipromotion…
Syyskuussa lähetetyissä kaukolämpölaskuissamme on kaikissa virheellinen informaatioteksti. Teksti on tullut laskuille aiemmin tehdyn järjestelmätestauksen johdosta. Testauksessa käytetty teksti on päätynyt virheemme takia myös oikeille laskuillemme. Tekstillä ei ole mitään vaikutusta…