Valkeakosken Energian 30. toimintavuosi
Kertomusvuosi oli Valkeakosken Energian 30. toimintavuosi ja jatkoa 21.6.1950 perustetun kauppalan sähkölaitoksen toiminnalle. Toimintavuosi oli useammallakin mittarilla mitattuna juhlavuosi. Kauppalan Sähkölaitoksen perustamisesta tuli täyteen 75 vuotta ja osakeyhtiömuotoisena toimintana tuli täyteen 30 vuotta. Yhtiömme juhli merkkivuottaan erityisesti työn merkeissä, mutta myös juhlallisin menoin 24.8.2025. Yhtiömme juhli 75 vuotista olemassaoloaan henkilökunnan, omistajan, hallinnon ja sidosryhmien edustajien kanssa nauttien erittäin miellyttävistä ja rohkaisevista puheista ja maittavasta ruokailusta hyvässä seurassa. Tilaisuuden jälkeen juhlaväki siirtyi asiakkaiden kanssa Apianniemen kesäteatterille nauttimaan Valkeakosken Mieslaulajien Karhun kainalosta musiikki-esityksestä.
Vuosi 2025 oli Valkeakosken Energia konsernin ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Vuosi oli uusien toimintamallien ja -tapojen sisäänajoa, kehittämistä ja vakiinnuttamista osaksi konsernimme toimintakulttuuria. Vuotta väritti laajasti eri prosessien kehittäminen ja käyttöönottaminen.
Valkeakosken Energian hallituksesta jättäytyivät kesällä pois yhtiössä pitkään vaikuttaneet hallituksen puheenjohtaja Eeva Niskavaara ja jäsen Hannu Jokinen, joita haluan erikseen kiittää yhtiön ja omasta puolestani ansiokkaasta toiminnasta yhtiön hyväksi.
Omistajalle kiitos luottamuksesta, hallitukselle kiitos hyvästä yhteistyöstä ja henkilökunnalle kiitos venymisestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta.
Teemme työtämme asiakaitamme varten – haluamme olla luottamuksemme arvoisia.
Toimintaympäristö
Laatiessamme vuoden 2025 toimintasuunnitelmaa ja talousarviota huomioimme em. seikat, jotka olivat pitkälti omissa käsissämme. Näiden lisäksi pohdimme mm. seuraavia meistä riippumattomia tekijöitä:
- Energiamarkkinan kehittyminen, lähinnä eri energiamuotojen hintojen kehittymistä ja saatavuutta. Näköpiirissämme oli, että energiaa on saatavissa ja emme joudu niukkuuden tielle. Tuotteiden hinnoittelu perustuu yleisesti kysynnän ja kulutuksen tasapainoon, koska energiasta ei ole niukkuutta, niin energian hinnoittelu olisi maltillista. Näkemyksemme mukaan energiakriisi on selätetty ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama hetkellinen niukkuus olisi taaksejäänyttä.
- Asiakkaiden kulutuskäyttäytymistä, jossa oli tapahtunut viime vuosien aikana merkittäviä muutoksia, niin energian niukkuudesta kuin hinnasta johtuen. Uskoimme, että energian kulutuksen osalta, erityisesti kuluttaja-asiakkaat olivat palanneet entiseen – energiaa käytetään, kun sille on tarvetta.
- Säätä, tuleeko tulevasta vuodesta kylmä vai lämmin. Säällä on erittäin suuri merkitys energiankulutukseen ja näin ollen yhtiön myyntiin. Kaukolämmön kulutuksemme menee täysimääräisesti kiinteistöjen lämmitykseen, samoin merkittävä osa kaasusta ja sähköstä. Kuluttaja-asiakkaiden sähkönkäyttö on tänä päivänä hyvin merkittävä tekijä sähkönkulutuksessa, joka näkyy myös sähkömarkkinoiden spot-hinnoittelun hintapiikeissä – vaikka klo 16.00 – 19.00.
Yhtiön näkökulmasta vuosi 2025 oli toimintojen kehittämisen ja vakiinnuttamisen vuosi
Vuosi 2025 oli Valkeakosken Energia konsernin ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Vuosi oli uusien toimintamallien ja -tapojen sisäänajoa, kehittämistä ja vakiinnuttamista osaksi konsernimme toimintakulttuuria. Vuotta väritti laajasti eri prosessien kehittäminen ja käyttöönottaminen.
Konserniin perustettiin sähköverkon rakentamiseen, käyttöön ja ylläpitoon keskittynyt 100 % omistettu tytäryhtiö Valkeakosken Verkkopalvelut Oy, jonka operatiivinen toiminta käynnistyi 1.10.2024. Vuoden 2024 loppu ja vuoden 2025 alku kului käytännön toimintojen siirtämisessä ja mahdollisuuksien luomisessa. Muutos oli iso ja koski isoa osaa konsernin henkilökunnasta, olimmehan rakenteellisen muutoksen myötä ottaneet käyttöön sähköverkon töille tilaaja-toimittajamallin, sekä yksikköhinnoittelumallin. Käytännössä emosta oli tullut tilaajaorganisaatio ja tyttärestä toimittajaorganisaatio. Hinnoittelu perustuu yksikköhinta-listaan – käytännössä lähes kaikki työt tehdään yksiköiden suorittamisen perusteella, eikä aikaperusteisesti. Käytännössä sähkösiirron osalla muutos koski lähes kaikkea tekemistä, jonka vuoksi kaikki prosessit mietittiin uudelleen. Muutos kaikista peloista huolimatta oli pakollinen ja onnistunut.
Vuoden 2025 kuluessa käynnistyi keskustelut Valkeakosken kaupungin teknisen keskuksen kanssa toimenpiteistä, jotka tähtäsivät Valkeakosken kaupungin katu- ja kuntoratavalaistusverkon omistuksen hankintaan Valkeakosken Energia konsernille ja valaistuksen tuottamiseen palveluna kaupungin em. kohteiden tarpeisiin. Valkeakosken kaupunki myi katu- ja kuntoratavalaistusverkkonsa 17.12.2025 allekirjoitetulla sopimuksella Valkeakosken Energian 11.12.2025 perustamalle 100 % omistetulle Valkeakosken Valaistus Oy:lle. Samalla allekirjoitushetkellä allekirjoitettiin em. kohteiden valaistuksesta palvelusopimus. Valkeakosken Valaistus Oy:n operatiivinen toiminta alkoi 2.1.2026, jolloin myös em. valaistusverkon omistus siirtyi Valaistukselle.
Joulukuun 2024 alussa siirsimme asiakaslaskutuksen ja -palvelun Call Waves Solutions Finland nimiselle palveluntarjoajalle. Muutos oli iso ja vaati huolellista valmistelua. Vuoden 2025 alkupuolella prosessit ja toiminnat saatiin hiottua halutuiksi.
Vuoden 2025 lopussa vaihdoimme kaukolämmön ja sähkön siirron asiakastietojärjestelmän Synerall Finland Oy:ltä hankittuun asiakastietojärjestelmään. Työntäyteisen projektin tuloksena kaukolämmön ensimmäiset laskut uudella järjestelmällä laskutettiin syyskuussa ja sähkönsiirron laskut joulukuussa. Järjestelmämuutos on ollut iso ponnistus kokoisellemme yhtiölle.
Sähkömarkkinalaki muuttui 2023, jonka seurauksena Energiavirasto käynnisti toimenpiteet sähkömarkkinalain soveltamisesta. Lain vaatimuksesta johtuen, sähköjakeluverkonhaltijan tuli hakea Energiavirastolta poikkeuslupa muiden liiketoimintojen harjoittamiseen, mikäli liiketoiminta on tarpeen verkonhaltijan lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi. Valkeakosken Energia jätti oman poikkeuslupahakemuksensa Energiavirastolle 13.5.2024, jossa haimme poikkeuslupaa kaukolämpöliiketoiminnan harjoittamiselle, sekä Forssan Verkkopalvelut Oy:n ja Valkeakosken Verkkopalvelut Oy:n omistamiselle jakeluverkko-liiketoiminnan kanssa samassa yhtiössä. Tätä kirjoitettaessa emme ole vielä saaneet Energiavirastolta lopullista päätöstä poikkeuslupien myöntämisestä.
Yhtiö teki investointipäätöksen hankkia Pispantallin sähköasemalle uuden 31,5 MW:n päämuuntajan, jonka myötä yhtiön sähkön siirtokapasiteetti kasvaa merkittävästi. Muuntaja tullaan toimittamaan paikalleen kesän 2027 kuluessa. Päämuuntajainvestointi on kaikkineen noin 1,3 M€ suuruinen. Yhtiö teki investointipäätöksen uuden Palmun sähköaseman hankkimisesta loppukesän 2025 aikana. Palmun vanhan sähköaseman toiminnot tullaan siirtämään uuteen 20 kV:n sähköasemaan syksyn 2026 kuluessa. Sähköaseman hankinnan myötä yhtiön siirron toimitusvarmuus ja kapasiteetti paranevat entisestään.
Yhtiön kaukolämpöverkkoon kytkettiin joulukuun lopussa E-Heat Oy:n datakeskus, josta olemme käyttäneet yleisesti nimitystä data-kattila. Tämän data-kattilan sähkö- ja lämpöteho ovat hyvin lähellä 2,0 MW:n tehoa ts. lähes koko kulutettu sähkö siirtyy lämmöksi. Data-kattilan tuottama hukkalämpö syötetään yhtiön kaukolämpöverkkoon. Olemme myös rakentaneet itsellemme Radanvarsitien lämpölaitoksen yhteyteen uuden 1,6 MW:n sähkökattilan, jonka tuottama lämpö ajetaan kaukolämpöverkkoon.
Liiketoiminta
| Konserni | Emo | Konserni | Emo | |
|---|---|---|---|---|
| 2025 | 2025 | 2024 | 2024 | |
| Sähkön siirron myynti (GWh) | 211,3 | 211,3 | 200,3 | 200,3 |
| Kaukolämmön myynti (GWh) | 98,9 | 98,9 | 106,3 | 106,3 |
| Maakaasun myynti ja siirto (GWh) | 18,3 | 18,3 | 21,5 | 21,5 |
| Oma lämmöntuotanto (GWh) | 5,7 | 5,7 | 1,9 | 1,9 |
| Ostolämpö (GWh) | 106,3 | 106,3 | 119,2 | 119,2 |
Yhtiön liikevaihto jäi alle budjetoidun. Liiketoiminnoista budjetoidun tason ylitti siirtoliiketoiminta. Yhtiön siirtoliiketoiminnan liittymismaksukertymä kehittyi voimakkaasti paremmin kuin olimme arvioineet, samoin siirron määrä ylitti hieman budjetoidun, joka näkyi tietenkin myös liikevaihdossa. Kaukolämmön liikevaihto jäi budjetoidusta noin 6 %, joka johtui lähinnä lämpimästä loppuvuodesta, mutta myös isojen kiinteistöjen purkamisesta. Puhurin tuottama liikevaihto oli hyvin lähellä budjetoitua, koska tuotettu energiamäärä oli jopa hieman parempi kuin olimme ennustaneet. Sähköenergian hinnan vakiintuminen sekä uusiutuvan tuotannon hintaan kohdistuvan kannibalisaation seurauksena tuotannosta saatu hinta laskivat merkittävästi. Tuulituotannon alkuperätakuiden (ovat liiketoiminnan muissa tuotoissa omalla rivillään) hinnat pysyivät hyvin alhaisella tasolla, koko vuoden.
Yhtiöllä on Valkeakoskella paikallisesti kolme erillistä toisistaan riippumatonta tukijalkaa, sekä näiden lisäksi strategiset sijoitukset, joista liikevaihtoon vaikuttavana Puhurin tuulituotanto. Tukijaloista kullakin on vuorollaan Yhtiön liikevaihdon ja liikevoiton osalta suurempi rooli kuin toisilla.
Yhtiön liikevoitto oli hieman yli edellisen vuoden sekä ylitti budjetoidun. Erityisesti liikevoiton kehittymiseen vaikutti energiahankinnan hinnan laskeminen, sekä sähköverkon uusien liittymien liittymistulokertymä. Puhurin tuottama liikevoitto jäi merkittävästi budjetoidusta jääden raskaasti negatiiviseksi.
Yhtiön rahoitustuotot muodostuivat pääsääntöisesti osakkuusyhtiömme Forssan Verkko-palvelun maksamista osingoista ja pääomalainan korkotuotoista sekä Omavoiman pääomalainan koroista ja takaustuotoista.
Yhtiöllä on taseessaan korollisia rahoitusyhtiölainoja, joiden korkotaso on ollut hyvin maltillinen. Vuoden 2025 korkomenot olivat hyvin tarkasti budjetoidulla tasolla. Yhtiöllä on korkomenoja hillitsevä lainojen korkosuoja. Rahoituskuluissa on mukana yhtiön tekemä NordFuel Oy:lle antaman kehityslainan alaskirjaus.
Vuonna 2025 Yhtiö jatkoi merkittävissä määrin investointeja sähköverkkoon, mutta myös lämpöverkkoon. Kokonaisuudessaan investoimme vuoden 2025 kuluessa siirtoverkkoihin noin 3,7 M€. Investoinnit noudattivat vuodelle budjetoitua tasoa.
Konserni lyhyesti
Valkeakosken Energia konserniin kuuluvat 100 %:n omistusosuudella tytäryhtiöt Valkea-kosken Verkkopalvelut Oy ja Valkeakosken Valaistus Oy sekä 50 %:n omistusosuudella osakkuusyrityksenä Forssan Verkkopalvelut Oy.
Valkeakosken Energian urakointi- ja palveluliiketoiminta sekä sähköautojen latausliiketoiminta siirrettiin liiketoimintasiirtona uuteen perustettuun yhtiöön 1.10.2024. Yhtiö tuottaa emoyhtiölle palveluina mm. verkon rakentamiseen, käyttöön ja ylläpitoon liittyviä operatiivisia palveluita. Lisäksi yhtiö tuottaa Valkeakosken kaupungille katu- ja liikennevalojen rakentamiseen, käyttöön ja ylläpitoon liittyviä palveluita.
Valkeakosken Energia perusti 11.12.2025 Valkeakosken Valaistus Oy:n, joka hankki Valkeakosken kaupungilta kaupungin omistamat katu- ja kuntoratavalaistusverkot. Valkeakosken Valaistus Oy tuottaa palveluna kaupungille katu- ja kuntoratojen valaistuksen.
Forssan Verkkopalvelut Oy on paikallinen verkkoyhtiö, joka toimii pääosin Forssan kaupungin alueella. Verkonhaltijana Forssan Verkkopalvelut Oy vastaa alueen sähkönsiirrosta rakentamalla ja ylläpitämällä sähköverkkoa. Lisäksi Forssan Verkkopalvelut tekee vaativaa sähköurakointia lähialueilla. Forssan Verkkopalveluiden yhdistely tehdään Valkeakosken Energia konserniin osakkuusyrityksenä.
Omistusyhteysyritykset
Kotimaisen Omavoima Oy:n johtoajatuksia ovat ystävällinen palvelu, luotettavuus ja vastuullisuus sekä se, että paikallinen tekee hyvää. Omavoima myy sähköä, tarjoaa pörssisähkön ohjauspalvelua ja palvelee aurinkosähköratkaisuissa yrityksiä valtakunnallisesti kaikkialle Suomeen. Vuoden 2025 Omavoiman tulos oli positiivinen, joka sinällään ei ole tae tulevasta. Leppäkoski Group Oy luopui syksyllä 2025 Omavoiman omistuksestaan, myyden omistuksensa muille osakkaille omistustensa suhteessa. Vuoden 2026 toukokuussa Omavoiman omistus laajenee Sallila Energian tullessa Omavoiman osakkaaksi.
Kanteleen Voima Oy:n 100 % omistaman tytäryhtiö NordFuel Oy:n bio-polttoaine hanketta on edistetty hyvin voimallisesti myös vuoden 2025 kuluessa, sekä koitettu löytää uusi omistajataho, jolla olisi rahkeet kehittää edelleen ja rakentaa biotuotetehdas Haapavedelle vanhalle Kanteleen Voiman voimalaitosalueelle. Hanke on herättänyt kiinnostusta, mutta läpimurtoa ei ole saatu aikaiseksi. Kanteleen Voimaan jäi tämän jälkeen vain turveliiketoiminnan alasajo.
Yhtiön strategiassa on määritelty, että investoimme lisää tuulivoimaan olemalla mukana Puhurin uusien hankkeiden kehitysvaiheessa. Osallistumme myös mahdollisesti muihin uusiutuvan energian investointeihin Puhurin kautta. Puhuri Oy toimii osakkaidensa pääasiallisena tuulienergian tuottajana. Puhuri kehittää, rakentaa, operoi ja omistaa tuulivoimapuistoja. Puhurilla on erittäin vahva tuulivoiman kehitysportfolio, josta valtaosa on keskittynyt pohjanmaa ja pohjoispohjanmaan alueelle. Puhurilla oli vuoden 2025 kuluessa viisi käynnissä olevaa tuulivoimapuistoa. Puhurin hankekehityksestä on valmistunut investointivaiheeseen seuraava kahdesta puistosta koostuva kokonaisuus, jotka Puhuri myi kesällä Towii Renewablesille. TOWII Renewables jatkaa hankkeiden kehitystä tuulivoimapuistoiksi yhteistyössä Puhuri Oy:n kanssa. Hankkeet sijaitsevat Raahessa. Kannuksen Hietakankaalle valmistui syksyllä 2025 noin 5,0 MWp aurinkovoimala.
Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen
Valkeakosken Energian hallitus käynnisti alkuvuonna 2026 Energian strategian päivitysprosessin. Prosessissa huomioimme mm. muutokset liiketoimintaympäristössä. Päivitysprosessi viedään päätökseen kevään kuluessa, tavoitteena on, että uusi päivitetty prosessi on valmis julkaistavaksi 1.4.2026.
Energiahinnoissa on nähtävissä pientä elpymistä. Alkuvuoden toteutuneet sähköenergian markkinahinta on ollut jopa korkea viime vuosiin nähden.
Rahoitustilanteen vuoksi NordFuel Oy:n omistajat mukaan lukien Valkeakosken Energia Oy ovat päättäneet tammikuussa 2026, ettei FEED-vaihetta rahoiteta nykyomistajien toimesta. Tämän seurauksena yhtiön toiminta lopetetaan kesän 2026 aikana.
Kanteleen Voiman omistajat tutkivat jatkossa myös muita mahdollisia käyttötarkoituksia entisen turvevoimalaitoksen kiinteistölle.
Valkeakosken Verkkopalveluiden vuosi on käynnistynyt suunnitelluissa puitteissa ja uskomme yhtiön toiminnan jatkuvan samaan malliin.
Valkeakosken Valaistus Oy käynnisti operatiivisen toimintansa 2. tammikuuta kuluvana vuonna. Yhtiön toiminta on jatkoa Valkeakosken kaupungin Teknisen Keskuksen ja Energian konsernin pitkää yhteistyötä, jossa suurin ero on valaistusverkon omistus ja toiminnan pitkäjänteisyys/suunnitelmallisuus, jotka tuovat toimintaan lisää tehokkuutta.
Lähitulevaisuuden näkymät
Konsernin tuloksen uskotaan olevan vuonna 2026 vuoden 2025 toteutuneella tasolla, vaikka liiketoimintojen välillä tapahtuu muutoksia. Uskomme, että konsernissa tehdyt rakenteelliset muutokset, kuten Valkeakosken Verkkopalveluiden perustaminen ja siirtyminen tilaaja-toimittajamalliin näkyvät yhtiön toimintojen tehostumisena myös 2026 kuluessa. Samoin uskomme, että Valkeakosken Valaistuksen perustaminen tuo konsernimme toimintaan edelleen tehostumista ja suunnitelmallisuutta.
Forssan verkkopalveluiden toiminta jatkuu nykyisessä laajuudessaan, kuitenkin alueellinen toimeliaisuus näyttää elpymisen merkkejä. Forssan Verkkopalveluiden alueella on runsaasti isojenkin sähköliittymien kyselyitä, joka toteutuessaan toisi merkittävän siirretyn energiamäärän lisäyksen lähivuosien kuluessa.
Haluan kiittää omistajaamme, yhtiömme hallitusta, henkilökuntaa, yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta 2025.
Kiitän asiakkaita luottamuksesta yhtiötämme kohtaan. Valkeakosken Energiakonserni haluaa jatkossakin edistää energialla asiakkaidemme elämänlaatua.

Olli-Pekka Marttila
toimitusjohtaja