Strategiset omistukset 2024

Yhtiö omistaa 50 prosenttia Forssan Verkkopalvelut Oy:stä. Forssan Verkkopalvelut Oy:n tulos oli budjetoitua merkittävästi parempi. Yhtiön tulosta paransivat samat tekijät kuin Valkeakosken Energiallakin – häviösähkön hinnan pieni lasku ja energiamäärän säilyminen ennallaan, sekä Fingridin kantaverkkomaksujen perimättä jättäminen 3 kuukaudelta. Yhtiö teki myös merkittävissä määrin ulkopuolista urakointia, jonka tulosvaikutus oli positiivinen.

Omavoima onnistui vuoden 2024 aikana riskienhallinnassa, mikä näkyi positiivisesti yhtiön tuloksessa.

Yhtiön osakkuusyhtiö Kanteleen Voima Oy:n (NordFuel) bio-polttoaine hanke on ottanut merkittäviä askelia eteenpäin vuoden 2024 kuluessa. Hankkeella on mm. lainvoimainen ympäristölupa ja hankkeen teknologiatoimittaja on lukittu. Teknologiatoimittajan valinnan jälkeen yhtiön on suorittanut todellisella raaka-aineella pilottiajoja teknologiatoimittajan laitteistolla. Pilottiajoissa syntyneiden lopputuotteiden tutkimusten tulokset ovat olleet hyviä ja hankkeen kannattavuutta merkittävästi parantavia.

Yhtiön strategiassa on määritelty, että investoimme lisää tuulivoimaan olemalla mukana Puhurin uusien hankkeiden kehitysvaiheessa. Osallistumme myös mahdollisesti muihin uusiutuvan energian investointeihin Puhurin kautta. Yhtiön osakkuusyhtiö Puhuri Oy toimii osakkaidensa pääasiallisena tuulienergian tuottajana. Puhurilla on erittäin vahva tuulivoiman kehitysportfolio, josta valtaosa on keskittynyt pohjanmaa ja pohjoispohjanmaan alueelle. Kehitys portfoliossa on kaikkineen useita puistoja, joiden turbiinien yhteismäärä ylittää 100 turbiinia. Puhurilla oli vuoden 2024 kuluessa viisi käynnissä olevaa tuulivoimapuistoa. Puhurin hankekehityksestä on valmistunut investointivaiheeseen seuraava kahdesta puistosta koostuva kokonaisuus, joista tehtäneen investointipäätökset vuoden 2025 kevään kuluessa.

Vuoden kuluessa yhtiö on selvittänyt mahdollisuuksia laajentaa tuotantoportfoliotaan ydin- ja vesivoiman osalta. Työ jatkuu.

Puhuri

Puhuri Oy:n vuosi oli kehittämispainotteinen, ja monet hankkeet ovat edistyneet sen ansiosta hyvin. Tuotantokapasiteetti ei kuluneena vuonna kasvanut, mutta Kannuksen Hietakangas Oy:n aurinkovoimapuisto rakentui valmiiksi. Käyttöönotto tapahtuu vuoden 2025 aikana. Piipsan Tuulivoima -hankkeen osalta saatiin hyvä uutisia, kun korkein hallinto-oikeus hylkäsi hankkeeseen kohdistuneet valitukset. Puhuri Oy jatkaa aktiivisesti uusien hankemahdollisuuksien etsintää ja kehittämistä toiminta-alueellaan.

Puhurin operoinnissa olevat tuulipuistot tuottivat yhteensä 736GWh puhdasta energiaa omistajille, ja vastaa lähes 4 % Suomessa vuoden aikana tuotetusta tuulisähköstä.

Kehityksen alla olivat myös Puhuri Oy:n vastuullisuusasiat, sponsorointikäytännöt sekä MONIMUOTO-ohjelma, jonka ensimmäinen tukikohde toteutettiin vuonna 2024, kun Haapavedellä sijaitseva Ruhalaisen metsäkämppä kunnostettiin paikallisten sidosryhmien toteuttamana.

Vuosi 2024 kirkasti ja modernisoi Puhuri Oy:n visuaalista ulkoasua brändiuudistuksen kautta, erityisesti tämä näkyy ulkoisessa viestinnässä verkkosivujen sekä sosiaalisen median välityksellä.

Puhurin logo

Kanteleen Voima

Kanteleen Voima toteutti NordFuel-biotuotetehdasprojektin liiketoimintojen siirron Kanteleen Voiman tytärtyhtiö NordFuel Oy:öön. Tällä siirrolla yhtiö valmistautui tehdasprojektin seuraaviin vaiheisiin siirtymiseen. NordFuel Oy:n omistajuus ei kuitenkaan muuttunut liiketoimintasiirtojen myötä, vaan Kanteleen Voima jatkoi emoyhtiönä.

NordFuel Oy valitsi teknologiatoimittajakseen suomalaisen Chempolis Oy:n, samalla käynnistyivät rahoituskierros sekä pilotoinnit tulevan biotuotetehtaan tuotteista.

Kanteleen Voiman oma turvetuotanto päättyi vuoden 2024 aikana.  Omistuksessa olevien turvesoiden myyntiprosessi käynnistettiin ja ensimmäiset suot myytiin. Samalla käynnistyivät suokohtaiset ympäristölupamääräysten mukaiset tuotannonlopetukseen liittyvät jälkihoitotyöt.

Kanteleen Voima logo

Forssan Verkkopalvelut

Yhtiön liikevaihto oli kuluneena tilikaudella yhteensä 7,6 M€. Siirtomäärä oli 201 GWh, joka ei muuttunut edellisvuodesta, mutta on alle pidemmän aikavälin keskiarvon. Sähkön kulutuskäyttöpaikkoja oli 10 456 kpl ja tuotantokäyttöpaikkoja 275 kpl. Jakelunkeskeytyksiä oli vuoden aikana kolme ja toimitusvarmuutemme yksi maamme parhaista. Vuoden loppupuolella uudistettiin yritysilme uuden logon myötä.

Vuosi oli investointien näkökulmasta vilkas. Investointien arvo oli 2,2 M€. Tilikauden aikana otettiin käyttöön Linikkalan asemalle tuleva 110kV maakaapeli sekä loistehon kompensointilaitteistot. Suurin projekti oli uuden 20kV kytkinaseman rakentaminen Kiimassuolle, joka palvelee alueelle tullutta suurta sähkökattilaa sekä alueen muiden asiakkaiden lisääntyneitä tarpeita.

Näiden lisäksi toteutettiin merkittävät järjestelmähankinnat, kun siirryttiin verkkotietojärjestelmässä ABB:n Integrasta Smartin Trimble NIS:iin, käytöntuessa DMS:ään ja myös Scadan osalta siirryttiin omassa hallinnassa olevasta palvelimesta Smartille. Muina verkostoinvestointeina tehtiin liittymien rakentamiset (suuria pikalatauskenttiä) sekä välttämättömät asiakastarpeesta lähteneet keski- ja pienjänniteverkkojen maakaapeloinnit (kaapelointiprosentti 89%). Lisäksi siirryttiin lähettämään siirtolaskut FVP:n nimissä aiemman yhteislaskutuksen sijaan.

Urakointiliiketoimintaa tehtiin 1,1 M€ liikevaihdon verran. Urakoinnissa Forssan kaupungin katu- ja liikennevalot muodostivat hyvän pohjan, mutta lisäksi toteutettiin mm. useita 20kV projekteja yritysasiakkaillemme.

 

Forssan Verkkopalveluiden logo

Omavoima

Toimintavuoteen 2024 lähdettiin uudessa normaalissa. Kriisivuosien aikaiset hintojen merkittävät nousut olivat vielä mielessä. Mutta loppuvuoden 2023 aikana normalisoituneet hinnat pitivät pintansa vielä vuodenvaihteessakin ja vuoden ensimmäisestä kvartaalista selvittiin ilman suurempia pidempiaikaisia tai merkittäviä nousuja, vaikka yksittäisiä hintapiikkejä nähtiinkin.

Vuoden 2024 ensimmäiset viikot olivat selkeästi normaalia kylmempiä ja pitkään kestänyt pakkasjakso nosti spot-hintoja sekä sähkön kulutusta merkittävästi normaalitasoihin verrattuna. Vuoden 2024 ensimmäiset päivät havahduttivat sähkömarkkinatoimijat toistamiseen lyhyen ajan sisällä asiakkaiden kulutuskäyttäytymisen muuttamiseen spot-hintojen julkitulon jälkeen. Tammikuun alussa yksittäisten tuntien spot-hinnat nousivat korkeimmilleen vuosikausiin ja asiakkaat muuttivat kulutuskäyttäytymistään välttääkseen kulutusta korkeimpien tuntihintojen aikana.

Erittäin kylmien ensimmäisten viikkojen jälkeen vuosi 2024 toteutui pääasiassa normaalia lämpimämpänä. Keskilämpötiloilla mitattuna toteutunut lämpötila oli yli asteen verran normaalia korkeampi ja sähkön kulutuksen kannalta keskeisimpien talvikuukausien keskilämpötilat jopa lähemmäs kaksi astetta normaalia korkeammalla.

Hieman edellistä vuotta matalampi spot-hintataso sekä muutaman suurasiakkaan sopimusten päättymisen seurauksena laskenut myyntivolyymi näkyivät liikevaihdossamme, joka laski vuoden 2023 63 miljoonasta vuoden 2024 48 miljoonaan euroon. Vuoden 2024 aikana onnistuimme riskienhallinnan toimenpiteissä ja lisäksi markkinariskit eivät tammikuuta lukuun ottamatta realisoituneet voimakkaasti miinusmerkkisinä. Vuonna 2024 verotettava tulos oli 2,535 miljoonaa euroa voitollinen, laskien lievästi verrattuna vuoden 2023 tulokseen 2,740 miljoonaa euroa.

Normaalia lämpimämpi vuosi 2024 ja jo aiemmin mainittujen muutaman suurasiakkaiden sopimusten päättymisen seurauksena Omavoiman sähkön myyntivolyymi laski noin 669 GWh tasolle edellisen vuoden 756 GWh:sta. Viimeisten vuosien aikana asiakkaat ovat alkaneet kiinnittää enemmän huomiota sähkön käyttöön ja tehneet osaltaan investointeja mitkä pienentävät sähkön kulutusta. Katsomme, että myös tällä oli vaikutus laskeneeseen myyntivolyymiin. Asiakaskäyttäytymisessä vuoden 2024 aikana jatkui edellisenä vuonna alkanut trendi asiakkaiden siirtymisestä Priima-tuotteeseen. Osaltaan tämä on madaltanut asiakassalkkumme riskitasoja.

Vuoden 2024 aikana jatkoimme asiakaskeskeistä kehitystyötämme ja paransimme sekä kehitimme palveluitamme saamamme palautteen perusteella. Kehitystyön yhtenä tärkeimmistä lähtökohdista on asiakaslisäarvon tuottaminen sähköisessä Oiva Online –palvelussa, jonne mahdollisuuksien mukaan keskitetään kaikki sähköiset palvelumme yhden kirjautumisen taakse. Huomattava osa asiakaskontakteista on siirtynyt sähköisten palveluidemme piiriin, joissa vuosittaisten kirjautumisten määrä ylittää jo miljoonan kirjautumiskerran rajan. Energiaohjauspalvelu alkoi syksyn aikana herättää kasvavaa kiinnostusta asiakaskunnassamme ja lisää myös näkyvyyttämme markkinalla. Energiaohjauspalvelu sai myös muiden alan toimijoiden keskuudessa huomiota syksyn aikana, kun toimittajamme valitsi omassa asiakastilaisuudessaan palvelun innovatiivisimmaksi ideaksi, jota he olivat vuoden aikana olleet toteuttamassa.

Vuoden 2024 aikana Omavoima oli aktiivinen omilla alueillaan ja olimmekin vahvasti läsnä yhdessä omistajiemme kanssa ydinalueidemme erinäisissä tapahtumissa.

 

Omavoiman logo