Maaria Isoviita Valkeakosken Energian talousjohtajaksi

(Kuvassa vasemmalla Aino Kukkamäki ja oikealla Maaria Isoviita. kuva Jukka Nissinen.)

KTM Maaria Isoviita, 45, on aloittanut Valkeakosken Energia Oy:n uutena talousjohtajana 1.3.2018. Maaria Isoviita on aiemmin työskennellyt liiketoiminnasta vastaavana johtajana taloushallintokumppanuuksia tarjoavassa Staria Oyj:ssä toimien johtoryhmän jäsenenä. Stariassa Maaria vastasi liiketoimintansa tuloksesta, asiakkuuksista, kumppanuussuhteista sekä viestinnästä ja mainonnasta. Tätä ennen Maaria on työskennellyt pitkään mm. Huurre Group Oy:ssä vastaten konsernin rahoituksesta, taloushallinnon palvelukeskuksesta ja emoyhtiön taloudesta.

”Haluankin säilyttää sen hyvän, laadukkaan tekemisen, joka täällä on vallinnut ja josta osoituksena on sertifioitu laatujärjestelmä. Yritän edistää automatisointia ja johdon raportointia sekä varautua tulevien lakimuutosten vaatimiin toimenpiteisiin”, Maaria Isoviita kuvailee tavoitteitaan uudella työnantajalla.

Maarian edeltäjä Aino Kukkamäki jää kesälomille 29.3.2018 ja kesälomien jälkeen eläkkeelle 1.8.2018.